Suuntana Lahti!
Pääsin mukaan Lahteen suuntautuvalle retkelle, jonne kestävän kehityksen mukaisesti matkasimme luonnollisesti raiteita pitkin🚝.Itse päätin lähteä jo aiemmalla junalla, nähdäkseni palasen Lahtea jo ennen koulupäivän alkua. Vaihto Keravalla Z-junaan onnistui hyvin, pikaisesta 3 minuutin vaihtoajasta huolimatta. Tuskin ehdin päivän lehden selata, kun olin jo perillä!Suurena torikahviloiden ystävänä, ehdin kipaista Lahden Kauppatorille, ennen päivän ohjelman alkua. Ihan lohileipä maistui kaffen kanssa erinomaiselta matkaajalle Torikahvila Kahvipaussissa hyvän palvelun kera.
Sitten olikin jo aika mennä muuta ryhmää vastaan rautatieasemalle.
Opastettu bussikierros johdatteli meidät läpileikkaukseen, kestävän kehityksen Lahteen. 120 000 asukkaan kaupungissa esim. jääkiekkojoukkue Pelicans pyrkii olemaan ensimmäinen hiilineutraali joukkue.
Lounaan jälkeen vierailimme Sibelius-Talolla, jossa kuulimme mm. VisitLahden ja Salpausselkägeoparkin puheenvuorot. Mielenkiintoista tietoa paljon mm. maanpinnan muodoista, Lahden seudun matkailualueesta ja vastuullisuuden näkymisestä. 55
Euroopan vastuullisin matkakohde on 2022Lahti! V.2021 Lahti on valittu Euroopan vuoden ympäristökaupungiksi.
1080 majoitushuonetta löytyy Lahdesta ja se mahdollistaakin mm. suurten kokousten, kongressien ja tapahtumien järjestämisen.
Päivän lopuksi pääsimmekin kurkistamaan Sokos Hotel Seurahuoneen ja Green Star Hotelsin huoneisiin ja kuulimme hieman hotellien toiminnasta ja heidän kestävän kehityksen mukaisista valinnoista. Esim. Seurahuoneen katolla pörisee tuhansia hunajantuottajia! Green Star kompensoi mm. tukemalla mangrovepuiden istutusta.
Kiitos matkan järjestäneelle Visit Tuusulanjärvelle erinomaisen kiinnostavasta ja mukavasta päivästä!
Lahteen on pian päästävä matkailemaan itsekin👌.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti