perjantai 8. huhtikuuta 2022

Hyvinkää-Riihimäki retkonen🚌

 Sateinen päivä morjensti Järvenpään asemalla, retkelle lähtijöitä🌧️. 

Onneksi ehdin aamulla suunnitella vaatetuksen, tällaista päivää silmällä pitäen. Huh!

Suuntana Hotel Sveitsi Hyvinkäällä ja notkuva aamiaisbuffa - ei muuten harmittanut.


Saimme myös kierroksen hotellin huikeissa tiloissa. Enpä miettisi montaa hetkeä, jos annettaisiin mahis valita kokoustilat Sveitsistä.



Aikamme Sveitsin huikeisiin tiloihin tutustumiseen, ei alkuunkaan riittänyt. Olen niitä onnekkaita, joka on saanut jopa yöpyä paikassa, mutta nyt hotellin mahdollisuudet aukenivat ihan uudella tavalla, tämän kierroksen myötä. Olisipa tällaisia kierroksia tarjolla ihan tavan matkaajillekin: "Miten hotellimme toimii" tai vanha kunnon "Tervetuloa -tilaisuus"😃! Ovatkohan kotimaan hotellit ylipäätään sellaisia koskaan järjestäneet? Täytyykin muistaa kysyä opettajilta. Voisinpa äkkiseltään kuvitella, että tällainen tuote saattaisi kiinnostaa ainakin meitä konkarimatkaajia. Vaan tällainen(kin) toiminta, toki aina  vaatii resursseja ja ennenkaikkea niitä tuotteistajia ja toteuttajia.            Itsekseen harva asia syntyy. Matkanjärjestäjät toki ovat olleet ja ovat isossa roolissa tallaisissa rooleissa. Jos järjestettyjä palveluita halajaa, tulee niihen toki myös hintalappu. 

No johan lähti aatos laukalle 😃🏃!

 Riihimäelle vei kokenut kuskimme Reingoldtin Makke, meidät seuraavaksi. Lasitehtaalla saatiin oivallinen opastus, 3kk sitten Riihimäelle muuttaneelta tuoreelta oppaalta. Tiesitkö muuten, että Iittalassa on nykyään Suomen ainut toimiva lasitehdas? Lasistudioita kyllä löytyy useampi vielä.                   





Kahvittelun jälkeen päästiin kokemaan vielä Metsästysmuseo. 

Aihe joka varmasti herättää monessa tunteita. Enpä olisi heti osannut itsekään ajatella, että viidakon villieläintenkin metsästyksellä on myönteinen puolensa. Ilmastollisia ja ekologisia vaikutuksia nimittäin syntyy, kun eläimistä pidetään parempi huoli, eikä esim. metsiä kaadeta. Muutoinhan peltopinta-alaksi muuttaminen olisi ravinnonsaannin osalta ilmeisempää. Varjopuolia toki löytyy, kuten eläinten huumaaminen ja kantojen katoaminen. Riistaksi asti päätyy vain pieni osa. 

Suomessa metsästysseurat tekevät työtä mm. kantojen kurissa pitämiseksi. Tieliikenteessä kuolee keskimäärin yksi ihminen vuodessa hirvionnettomuuden seurauksena.

Itse olen muuten heittänyt ekan laulukeikkani n. 7 vuotiaana hirvipeijaisissa Isojoella.          Kahden biisin setti oli veretseisauttavan vaikuttava ja tunteikas, sisältäen iskelmän "Runkomäen iltamat" & hartaan veisun "Älä silmä pieni katso mihin vain". Draamallisuus ja kontrastit ovatkin seuranneet lauleloissa tähän päivään asti. 





Mainio reissu, kaunis kiitos tuotteistajalinjalla opiskelevalle Jarnolle! 

Kylläpä maistuikin makoisalta päivänokoset, tämän mieltä ja ruumista ravinneen päivän jälkeen. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti