tiistai 5. huhtikuuta 2022

Retki Espooseen

 Järvenpään rautatieasemalta, startattiin tilausbussilla matkaan.

Glimsin Talomuseossa ensimmäinen kohde, jossa oppaan johdolla tutustuttiin talojen historiaan ja kuultiin mm. pellavan ja petun valmistuksesta.

(Ehkä jonain päivänä tarjotaan pettutapaksia, mistäs sen tietää!)






 Pihalta löysin kevään ekat lumikellot❣️


Backbyn Kartanolle ajettiin upeaa Bodomjärven sivuavaa rantatietä. Ohitettiin Oittaan Ulkoilukeskuskin, jossa täytyy kyllä poiketa joskus. 

Kartano oli upealla paikalla rinteessä, jonne taitava kuskimme pujotteli. Kuulimme ensin, entisen Kaisankodin mielenkiintoisesta historiasta kotina ja kuntoutuspaikkana. Saimme myös tietoa Kartanon nykytilasta tilaisuuksien tapahtumapaikkana, ravintolana ja hotellina. Ympäristö oli kyllä niin hieno, että tännekin voisin kuvitella majoittuvani. Luontopolutkin lähtevät ihan pihapiiristä! 





Kaiken kruunasi mainio lounas suklaamousse - jälkiruoalla.            Aa että! 

Viimeisenä ajoimme vielä Espoon Pitäjänkirkon kautta, upeaa joenvartta kulkevaa tietä pitkin.  Kirkkoon ei tällä kertaa päästy. (Onneksi retken suunnittelija oli selvittänyt etukäteen siellä olevan tilaisuuden.) 

Aika magee päivä auringonpaisteessa oli.                Ehkä eniten matkafiilistä loi, kun opas viritteli mikkiään ja toivotti kaikki tervetulleeksi Espoon retkelle.                                 Tahdonkin pian uudestaan, tällaiselle opastetulle ja suunnitellulle matkalle 🙂! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti